top of page

Suomalainen Mariachin vetämä konsortio sai EU-rahoituksen tekoälytuotannon kehittämiseen

Suomalainen laitevalmistaja Mariachin vetämä konsortio sai EU-rahoituksen tekoälytuotannon kehittämiseen.


Ketterän robotiikan kiihdytysohjelma DIH² rahoittaa lupaavia ketterän robotiikan ratkaisuja valmistavaan teollisuuteen. Ohjelmaan saapui alkuvuodesta yli 400 hakemusta 26 eri Euroopan maasta. Ensimmäisellä rahoituskierroksella hyväksyttiin rahoitettavaksi 11 kansainvälistä hanketta, joista yksi tulee Suomesta.


Suomalaisista yrityksistä koostuvaan konsortioon kuuluu turkulaisen Mariachin lisäksi tamperelaiset teknologiayritykset Wisematic ja Exsensio. Hankkeelle ”The Agile and Adaptable Cobotic System (A2CS) myönnettiin rahoitus puolen vuoden kehitysvaiheeseen, jossa yhdistetään digitaalista visualisointitekniikkaa, robotiikkaa ja tekoälyä tuotannon tehostamiseen. Kokeilun tavoitteena on luoda uudelleenkonfiguroitavia -ja käytettäviä järjestelmiä elektroniikkatuotteiden kokoonpanoon. Konsortiolla on mahdollisuus saada vielä jatkorahoitusta kehitystyölle lähes neljännesmiljoonaa euroa kehitysvaiheen loppupuolella. VTT koordinoi ja edustaa Suomea hankkeessa.


EU-rahoitteisessa DIH² -projektissa jaetaan jopa 248 000€ yritystukea ketterän robotiikan ratkaisujen kehittämiseen tehtaisiin, jossa teknologiatoimittajat auttavat pk-valmistajia integroimaan robottiratkaisuja tuotantoon, sekä edistämään ketterään tuotantoprosessiin siirtymistä. Tiimit rakentavat ratkaisuja FIWARE-arkkitehtuuria hyödyntäen.


Lisätietoja:

Harri Kuusela, VTT

bottom of page